Backwoods Cruising 20.5.2023

Pitkästä aikaa päästiin "omalle kylälle" ajamaan ja vieläpä paikalliseen hienoon ja jo käytännössä Kainuulaiseksi perinteeksi muodostuneeseen Backwoods Cruisinkiin. Jarnollehan tämä olikin ensimmäinen kerta oman kylän esitykseen mutta Sasja on samassa tapahtumassa ajanutkin useampi vuosi sitten.

Itse tapahtumassa keli helli jälleen kerran meitä kaikkia niinkuin lähes aina on säiden jumala on ollut hyvinkin suosiollinen tapahtumaa kohtaan =)

Yleisöä oli mahtavasti paikalla ja useampi seurasi myös meidän molempia esityksiä niinkuin kuvastakin voi huomata.

Kerta kaikkisen mahtava ajo-/näyttelypäivä kaikin puolin ja ei voi kuin isosti kiittää järjestäjiä sekä paikalle saapunutta yleisöä =)

Kiitos myös tästä loisto kuvasta Juha Karjalainen.
Tallinn Truck Show 5-6.8.2022


Tallinnan Truck Show:ssa ensimmäistä kertaa esiintymässä sekä samalla myös käymässä ja täytyy sanoa että olipas kyllä mukava reissu!!

Ilmat suosi eikä tosiaankaan tarvinnut palella ei kasatessa eikä ajaessakaan kun mittari lähenteli 30 astetta melkein koko viikonlopun =)

Kalustoa oli hyvin paikalla Suomesta ja myös muut lähimaat oli mukavasti edustettuna.

Esiintymispaikkana meillä oli Laululavan katsomon edusta minne kansa löysi todella hyvin paikalle juontajien avustuksella aina esitysten alkaessa vaikka alueelle piti kiertää mutkan kautta ja oli vähän piilossa muista esiintyjistä/ näytteilleasettajista.


Tallinnalaiset olivat myös mahtavasti mukana esityksissä kielimuurista huolimatta mutta juontajien avustuksella saatiin esitys kääntymään mukavasti myös Viron kielelle =)

Ensimmäisen esityksen alun kruunasi myös komiasti NATO:n Chinook-helikopterin ylilento alueella kun me olimme jo pallossa Show:n alkua odottamassa.

SUUR AITÄH järjestäjille, että saatiin tulla näyttämään surmanajoa myös Tallinnaan

Kaikin puolin mahtava ulkomaan reissu ja toivottavasti nähdään myös ensi vuonna Tallinnan Truck Show:ssa




Rockfest 2-4.6.2022



Pitkästä aikaa päästiin esiintymään oikeilla festareilla, jossa oli vielä ihan oikeita ihmisiä ja reilusti =)

Festarit oli 3-päiväiset ja tarkoitus oli ajaa joka päivä kaksi esitystä mutta harmittavasti torstaina oli sen verran märkää ettei ajamaan päästy mutta oli kuitenkin ilo huomata, että festarikansaa märkä ja kylmähkö keli ei haitannut vaan väkeä riitti ja tunnelma näytti olevan korkealla kaikilla!!

Perjantaina ja lauantaina keli olikin huomattavasti kesäisempi ja päästiin loput ajot ajamaan kunnialla ja pakko sanoa, että rokkikansa oli mahtavasti mukana kaikissa esityksissä.

On se vaan niiiin mukava esiintyä kun katsojat ovat mukana menossa noin hienosti!!=)

Viihdyttiin loistavasti näillä festareilla ja toivottavasti myös te paikalla olleet viihdyitte yhtä hyvin.

Iso KIITOS kuuluu Rockfest-järjestäjille, että saatiin tulla pallon kanssa paikalle ja toivottavasti nähdään myös ensi vuonna samoissa merkeissä.
Pestuumarkkinat 11-12.9.2021, RAUTALAMPI



Käytiin Savossa juhlistamassa 200 vuotiasta ja juhlavuottaan viettänyttä Pestuumarkkinoita.

Paikka oli tosiaan meille molemmille uusi tuttavuus mutta ehdottomasti oli mukava käydä kun onhan ne savolaiset vaan niin mukavan lepposta porukkaa=)

Perjantaina kasattiin pallo hyvässä säässä omalle aidatulle alueelle aivan markkinakadun viereen(siis yhden niistä monista kaduista), säätiedotus lupasi harmittavasti melko epävakaata ja kosteaa säätä viikonlopuksi niin laitettiin katos pallolle, että päästäisi kuitenkin ajamaan markkina väen iloksi .

Pienestä ajoittaisesta sateesta huolimatta saatiin kaikki 6 esitystä viikonlopun aikana ajettua. Ihmiset oli mukavasti lähtenyt liikekannalle huonosta säästä riippumatta, tietysti huono keli jonkun verran verottaa kävijöitä mutta kyllä kojuilla silti ihmisiä mukavasti näytti olevan koko ajan =)

Kaiken kaikkiaan todella mukava reissu jälleen kerran, iso kiitos kuuluu kaikille järjestäjille ja toivottavasti saadaan tulla ajamaan markkinoille myös jatkossakin =)
Power Truck Show 13-14.8.2021, POWERPARK

Piitkästä aikaa koronahiljaisuuden jälkeen päästiin ajamaan ihan  oikean live-yleisön eteen ja kylläpä meillä olikin mukavaa .

Power Truckkiin oli taas saapunut paikalle todella laaja ja hieno kattaus näyttelykalustoa ympäri maalimaa. Myös erilaisia esityksiä ja katseltavaa oli varmasti kaikille tarjolla aina voimailusta, driftinkiin sekä taitoajoon autolla vain pari mainitakseni.

Ihmisiä oli myös saapunut todella mukavasti  paikalle vallitsevista rajoituksista huolimatta ja oli mukava huomata että meillä on  jonähtävissä pieni pilkahdus valoisammasta  tulevasta millaista siis oli ennen koronan alkua. 

Meidän ajot meni hyvin,  yleisöä riitti ja kaikki  esitykset saatiin ajettua vaikkakin lauantaina sade yritti kovasti sotkea meidän ajosuunnitelmia. Onneksi meillä oli katos pallon päällä mutta on se vieläkin hurjempaa hommaa tämä surmanajo jos kesken esityksen rupeaa vettä tippumaan pallosta ja Sasjakin lähtee sivuluisun kautta hakemaan ajolinjaa pohjoisnavalle =)

Mutta kyllä se vaan niin on että teidän takia tätä tehdään koska on se niin mahtavaa nähdä yleisön reaktioita ja kuulla taputuksia pallon sisään ajon aikana =)

Iso KIITOS järjestäjille ja yleisölle sekä kaikille muillekkin jotka mahdollistivat tämän hienon tapahtuman tälle vuodelle ,johon mekin saimme osallistua.
Talent semifinaali 4.4.2021, Hämeenlinna
 
 
 
Koronan aiheuttaman keikkahiljaisuuden innoittamana otimme osaa tämän vuoden Talent-Suomi ohjelmaan jossa pääsimme siis ihan semifinaaleihin saakka ajamaan.
 
Harmittavasti emme päässeet finaaliin asti mutta kokemuksena meidän Talent-reissu oli mahtava ja ei sitä aivan joka päivä pääse tällaisiin puitteisiin palloa kasaamaan ja ajamaan.
 
Iso kiitos meidän äänestäjille ja myös mahtaville tuomareille, tuotannolle sekä verkatehtaalle.
 
Toivotaan että tuleva kesä toisi jo pitkään kaivattua helpotusta koronaan ja päästäisiin kaikki takaisin normaaliin arkeen sekä tietysti mekin yleisötapahtumiin ajamaan teidän iloksenne =) 
 
Seurailkaahan sivua ja somea ahkerasti niin ilmoitellaan heti jos ja kun sekä missä päästään taas ajohommiin.

Pori Motor Show, 29.2-1.3.2020, PORI


Vuoden ensimmäinen show oli Porin Motor show:ssa. Paikalle saavuttiin jo perjantai aamuna hyvissä ajoin, jotta saadaan pallo ajoissa kasaan ja keretään vielä hieman treenaamaankin talven kankeudet pois pyöristä ja ukoista. Pallo saatiinkin kasaan todella sukkelasti, tästä kuuluu iso kiitos mestarimekaanikko-Jannelle joka lähti Kajaanista mukaan meitä auttamaan =)

Lauantaina ajettiin 3 esitystä ja sunnuntaina 2. Ajot meni mukavasti ilman isompia kommelluksia, jotain pientä säätöähän meilla aina tunnetusti on =)

Yleisöä oli todella hyvin meitä katsomassa ja kannustamassa jokaisessa esityksessä, on aina mukava ajaa kun ihmisiä on paljon katsomassa, tästä kuuluu iso kiitos myös teille porilaisille.

Meillä oli erittäin mukava keikkakauden aloitus,toivottavasti tekin viihdyitte.

Kiitos Pori ja kiitos myös järjestäjälle että saimme tulla teitä viihdyttämään ja toivottavasti näemme myös tulevaisuudessakin

Sirkusmarkkinat 8.9.2019, Kerava



Pallo saatiin kasattua ennätysajassa lauantaina,kiitos "kesämies-Mikan" ,joka tuli kaveriksi kasauksessa auttamaan. Vähän jo illalla puhuttiinkin,että jonkun täytyy mennä pieleen koska kasaus sujui niin mukavasti. Tässä vaiheessa ei vielä arvattu kuinka pieleen asiat menisi =)

Jarnon Pamperasta hävisi kipinä aamun harjoituksissa eikä vikaa saatu korjattua kaikista yrityksistä huolimatta. Onneksi Sasjalla oli joutilaana Hyosung-merkkinen kiinanenduro joka pakon edessä yleni pallopyöräksi. Pyörää ei todellakaan oltu suunniteltu pallossa ajettavaksi jonka huomasi savu-ja hajuefekteistä jotka tuli ajaessa ihan itsestään sekä varsin kovasta mekaanisesta metelistä joka tuli kun ristiinajossa piti ottaa kaikki irti moposta mitä suinkin mahdollista oli ja mihin uskallus riitti :D

Ajot saatiin kuitenkin ajettua kunnialla tosin hieman sovelletusti ja tämän varamopon ansiosta niistä tuli ikimuistoisia meille eikä yleisössäkään jäänyt luultavasti huomaatta tavallista suurempi vaaran läsnäolo =)

Tunnelma oli Keravalla mahtava ja ihmisiä riitti mukavasti läpi viikonlopun, Iso kiitos kuuluu Järjestäjille ja toivottavasti nähdään taas ensi vuonna =D

Eurajoen Markkinat 17.8.2019, Eurajoki

Perjantaina saavuttiin paikalle palloa kasaamaan ja säätiedotusta tutkittuamme tultiin siihen tulokseen, että varmin on pallolle "kurapuku" laittaa koska sateen uhka oli ilmeinen. Hieman katos näkyvyyttä haittaa niin katsojien kuin kuskienkin mutta päätös oli tällä kertaa oikea koska ensimmäisen ajon jälkeen vettä tulikin melko rajusti hetken aikaa. Jos katosta ei olisi laitettu niin toinen ajo olisi jäänyt ajamatta. Tällä kertaa sää suosi kuitenkin sadekuuron jälkeen ja toinenkin ajo saatiin ajettua kunnialla.

Tunnelmaa riitti niinkuin markkinoilla yleensäkin ja ihmiset olivat todella mukavia ja juttukavereita riitti niin nuorempia kuin vanhempiakin =D

Kiitos kuuluu jälleen järjestäjille ja toivottavasti  pian nähdään Eurajoellakin jälleen surmanajoa.

Power Truck Show, Powerpark, 9-10.8.2019

Power Truck Show Härmässä ei pettänyt tälläkään kertaa. Ihmisiä riitti erityisesti lauantaina ja tunnelma oli TOSI hyvä.

Perjantaina meiltä jäi keskimmäinen ajo ajamatta sateen takia ja päivän viimeinenkin oli aika hilkulla kun pallo saatiin kuivauspartion voimin kuivattua noin 3 min ennen esitystä, jotain positiivista löytyy aina niin tällä kertaa saatiin siis hyvästi alkulämmöt otettua tällä tavalla =)

Lauantaina keli oli aurinkoinen ja niinkuin sanottu niin ihmisiä ja tunnelmaa riitti. Ajotkin saatiin kunnialla ajettua ja taisipa palloon joku järjestäjistäkin päästä seuraamaan ajoa mukavan läheltä =D

Iso KIITOS järjestäjille ja toivottavasti Härmässä nähdään surmanajoa jatkossakin, ehkäpä jo ensi vuonna samaan aikaan? =)

Keuruun Markkinat, Keuruu 19-20.7.2019

Markkina hulinaa

Markkinoilla keli oli sanoisin jopa todella hyvä. Vaikka oli niin  lämmintä että meinasi hiki valua silmiin ja välillä aurinkokin häikäisi niin mukavasti, ettei meinannut mitään nähdä mutta onneksi  "reitti" on tuttu niin menee pikku pätkä vaikka silmätkin kiinni =D

Väkeä riitti  mainiosti markkinoilla ja ihmiset näyttivät viihtyvän hyvin. Kaikki ajot saatiin ajettua vaikkakin la aamun ensimmäisessä meinasi  tulla hieman kiire kun huomattiin, että Sasjalta on iskarin alapään pultti mennyt poikki mutta tämäkin saatin hyvissä ajoin eli n. 15 min ennen esitystä korjattua =)

Todella mukavat markkinat kaiken kaikkian, iso kiitos järjestäjille ja toivottavasti nähdään myös ensi vuonna!!

Konepäivät,Kärsämäki 13.4.2019

Pitkästä aikaa Kärsämäellä,

Mukava pikku tarina tai oikeastaan yhteensattuma liittyy tapahtumaan kun aikanaan eli n. 8 vuotta sitten täällä ajettiin Sasjan toisen vuoden ensimmäinen keikka ja tällä kertaa oli vuorossa Jarnon 2. vuoden ensimmäinen ajo =)

Keli oli aamulla aika "keväinen" lämpömittarin näyttäessä nollaa viimeistely harjoitusten alkaessa. Päivän mittaan aurinkokin rupesi paistamaan ja lämmittämään keliä sekä kuskeja, eritoten Sasjaa, joka oli suorastaan aivan liekeissä jo päivän toisessa esityksessä =)  Väkeä oli saapunut paikalle todella mukavasti ja tunnelmaa riitti. 

Oli hienoa päästä aloittamaan kausi -19 juuri täältä. Kiitos järjestäjille ja yleisölle, toivottavasti näemme myös ensi vuonna!! 


10.9.2018 KERAVAN SIRKUS MARKKINAT

 

Tällä kertaa kesän ajot loppuivat sirkusmarkkinoille. Markkinoilla oli Suomen tivoli ja kaikkea muuta meidän lisäksi sirkus aiheista

toimintaa kuten posetiivari ja puujaloilla käveleviä tyttöjä. Sää suosi vieläkin vaikka oltiinkin jo syyskuun puolella. Keravalainen

yleisökin oli hyvin mukana esitykset ja tunnelma oli mukavan leppoisaa.. Joten jospa ensi vuonna taas nähtäisiin siellä mista

pallo on lähtenytkin sirkuksista.

21.7.2018 BIG WHEELS

Pieksämäki ja sen yleisö ei pettänyt meitä tälläkään kertaa. Aivan mahtava paikka ajaa surmanajo esityksiä. Tapahtuma senkun

laajenee vuosi vuodelta ja tuttujakin näkyy entistä enemmän yhdessä suomen suurimmasta autotapahtumassa. Mielenkiintoinen

tapahtuma ja hienossa paikassa. Suosittelemme.

15.7.2018 AMERICAN BEAYTY CAR SHOW

Tällä kertaa lähdimme ensimmäiselle ulkomaan keikalle! Tapahtuma oli kerrassaan hieno. Paljon erilaisia kulkineita

hienoissa linna maisemissa. Meidän ajot olivat lentokentällä kiihdytys ajojen yhteydessä. Kuskit olivat nestehukan

partaalla ajojen jälkeen koska lämpömittari varjossakin näytti 34 astetta.

10.6.2018 PORIN PUUVILLA

Puuvillan superlauantai tapahtumasta kotiuduttu ja Jarnon ensi esitykset hoidettu kunnialla. Tapahtuma oli

aurinkoinen ja niin oli Porilainen yleisökin. Kiitos ja kumarrus.

8.6.2018 KULJETTAJAN MUUTOKSIA KAUDELLE 2018

Seuraavaksi uutistiedotus Cageriderssissa kuljettaja muutoksia:

Pitkän ja kunnioitettavan uran tehnyt stunt- ja surmanajaja Pasi "Hepe" Heikkilä on päättänyt siirtyä

"eläkeukoksi" ja leppoisampien harrastusten pariin, joihin ei ainakaan vielä toistaiseksi liity surmanajo teräspallossa.

Eihän sitä ikinä tiedä kauanko mies jaksaa pysyä erossa 2-pyöräisistä. Mutta sitä odotellessa uudistunut

Cageriders haluaa kiittää, kumartaa ja toivottaa mukavia eläköitymispäiviä.

Ei syytä huoleen surmanajo ei ole Suomesta kuitenkaan loppumassa. Uusi kuljettaja on löytynyt

ja rankka korkeanpaikan-ajoleiri on käyty läpi Kainuun jylhissä maisemissa ja uusi surmanajo-show on valmis

esitettäväksi.

Manttelinperijäksi ja suurien ajosaappaiden täyttäjäksi on valikoitui Kajaanilainen pitkän linjan "moottoripää"

Jarno Karanto

Tulkaahan kaikki katsomaan miltä uudistunut show näyttää ja miten uusin surmanajaja pärjää teräspallossa